torstai 13. elokuuta 2015

Treenit rullaa

10.8. Treenit: rauniot, Korso
Vire

Ekaa kertaa ikinä ilmaisua umpipiilolla! Eka piilo vähän kasan päällä rengaskaivo, jossa levy päällä, toka kenottava roskis. Ekalla maalimiehellä vähän hämmensi koiraa, Vire pyöri piilon ympärillä ja haukkui, mutta ohjaajan lähestyessä ja pyytäessä tarkentamaan meni kannen lähelle (ja jopa hyppäs sen kannen päälle...) ja haukkui. Tokalla maalimiehellä jo heti selvemmät sävelet, ja olihan se piilona helpompikin ilmaisulle. 

11.8. Treenit: tottista, Savio
Vire, Sysi

Vire ja Jusu raunioryhmän tottiksissa ekana, ja sit ohjattujen jälkeen tein Sysin kanssa. V&J aloitti ihan perusteista, leikityksestä, palkkauksesta ja kontaktitreenistä. Sysi pääsi ottamaan seuruuta, motivaatioesteitä (matalaa hyppyä ja aata) ja eteenmenoa. Possuili ja ennakoi eteenmenon valmistelevassa osuudessa, joten sitä tehtiin kunnes kontakti pysyi eikä edistänyt, palkaten kontaktista ja pidentäen matkaa kunnes saatiin se reilu 10 askelta menemään ja siitä palkaksi sai lähetyksen. Vitsit sillä oli lopulta kunnon tuijotuskontakti, kun halu lähteä eteenmenopalkalle oli niin suuri. Siitä luopuminen oli hieman haasteellista. Ens kerralla tarttis kokeilla viedä palkka sinne ihan ekana jo. 

12.8. Treenit: vepe, Kirkkonummi
Sysi, Vire

Virelle Mari apparina :) Ei hukkuvaa tällä kertaa, tehtiin koemaisesti veneestä hyppy, vienti ja veneen haku. Ja Vire oli niin pätevä <3 Ilman pelastusliivejä hyppy ja vienti, ja sen tekniikka näyttäis jo kestävän niissä liikkeissä ilmankin hyvänä. Veneen hakuun halusin silti liivit, kun se on sen verran raskaampi liike. Ens treeneissä pitäis ottaa sekin ilman, kun koepäivä lähestyy.... Sysille sama setti, ja vähänkö sekin oli hieno! Sysi teki ilman liivejä veneestä hypyn. Vienti oli paras tähänastisista, selvästi ajatus rupeaa kirkastumaan Sysille. Ja pitäis muistaa edelleen se, että ei vientiä ekana liikkeenä, tokana se on jo paremmassa moodissa sitä varten. Vikaks veneen haku, puolimatkasta otettiin ja onnistui hyvin. Jaksaa kiskoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti