keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Tokoa ja hyppytekniikkaa

21.04. Treenit: Tokoa, Oulunkylä
Sysi

Annan ja porokoirien kanssa treenit. Sysille kehätarkki, voi-paikkis, kaukot. Metsku, tunnari ja vikana ruutua. Paikkis erittäin hyvä, häiriönä koiranulkoiluttajia, hyvä, rauhallinen fiilis! Kaukoissa seisomaan nousut hyviä, makuulta istumaan tahmeita. Tässä vaiheessa se on pakko myöntää, että tekniikka ei pelaa kentällä täydellisesti, seisomisesta istu ja maahan etenee pikkasen. Lisää duunii.... Metsku ihan tosi hieno! Ihana ilme, rennosti ja mielellään nouti. Eteen luovutus olis voinut olla hiukan tiiviimpi (oli suora kuitenkin) ja palautus olis voinu olla vähän nopeampi, mutta ote oli aivan loistava, ei kalissut, ei :) Tunnari oli kisamainen, rivi. Lähti hyvin, haisteli hyvin, olis nollannut kun ihan pikkasen siirsi oman viereistä, mutta haisteli kunnolla ja toi oman. Vikana ruutua, näyttöruutuna kerran ja sit tyhjään lähetystä kolmesta eri suunnasta. Toimii koko ajan paremmin.

22.04. Treenit: Hyppytekniikkaa, Ojanko
Sysi & Vire

Molemmille eka set point 25 cm okserilla. Sitten korkeuden arviointia okserilla. Virelle 25-30-35-35-tauko-25. Sysille 50-55-60-60-50. Vikana yksi toisto kasvavaa sarjaa. Vire kiihtyi hiukan liikaa ja pomppas pariin kertaan korkeuden arvioinnissa tokavikasta välistä. Otettiin tauko ja sit uusiks, oli hyvä. Loppuun pallopalkka, muuten namppaa.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Askel eteen, kaksi taakse..

Treenipäiväkirjan pidon helpotukseksi täytyy kokeilla matkia Annan tapaa kirjata jokainen treeni erikseen lajin ja koiran mukaan, ehkä helpottaa jatkossa johonkin tiettyyn treeniin palatessa? Kiitos Anna hyvästä ideasta, sulla on todella toimiva blogi :)

18.4. Treenit: Haku, Jussla
Sysi

Sysin ekat hakutreenit ikinä <3 Eka leikkiä maalimiesten luona, näkölähdöllä perään metsään. Tässä namipalkka oli parempi, joten otettiin muutama rasialle, hyvä oli veto syömään lihapullaa :D 

18.4. Koe: MH-testi, Tampere
Vire

Vire pääsi MH-testiin Tampereen seudulle. Mulle eka kerta edes seuraamassa MH-koetta, joten hieman jännitti, että osaanko toimia oikein.. Selvittiin kunnialla läpi testistä ja Vire oli oma itsensä. Videot puhukoon puolestaan, itse testin joutui jakamaan kahteen, kun youtube ei anna mun ladata kuin max vartin videoita. Tuomarin palaute on vielä erikseen.







19.4. Luento: Belgipäivät, Länsimäki

Sairaan antoisa luentopäivä! Huippuhyvät luennoitsijat ja kiinnostavat aiheet. Ajattelemisen aihetta tuli, innolla odotan tiivistelmää Belgilehteen. Omat taidot ei päivän referoimiseen todellakaan riitä, joten tyydyn toteamaan, että jos on luentoa pitämässä Anu Lappalainen, Heli Hyytiäinen, Katriina Tiira ja Maria Kaukonen, niin todellakin kandee mennä kuuntelemaan, siellä oppii asioita :D

20.4. Treenit: Rauniot, Korso
Vire

Toka kerta raunioilla! Virelle kolme maalimiestä, kaikki valmiiksi piilossa, lähetys tuulen alta (no, ei meinannut tuulla ollenkaan). Lähti lähetyksellä kovaa ja kauas, liian kauas ja liian kovaa. Pari kertaa lähetys uusiksi kohti ekaa piiloa, mutta ei vaan saanut hajua. Lähti kauas etsimään, ja saikin sitten toisen maalimiehen hajun kesken, joten sinne siirryttiin. Sieltä lähetys kolmannelle, joka löytyi hieman helpommin, ja viimeisenä takaisin ykköselle, joka löytyikin nyt heti eka lähetyksellä suoraan. Viren nenä tarvis saada paremmin auki heti treenin alussa, nyt keskittyi haistelemaan kun oli juossut "löysät" pois. Ja pieni annos rauhallisuutta ei tekis haittaa sekään :) Tämä oli Viren toinen kerta raunioilla, joten ei nämä missään nimessä huonosti menneet treenit olleet :D 

21.4. Treenit: Jälki + esineet, Sipoo
Vire & Sysi

Tänään Sipossa molemmille sekä jälki, että esineet. Esineruutu oli noin 15x50m, haastavampi kuin yleensä, takaosassa semijyrkkä kallionousu, ja ruutu ulottui kallion päälle asti, joten etukäteen ajattelin, että saattaisi tyssätä eteneminen tuohon jyrkkään rinteeseen. Esineitä jälleen useita, kaikki takaosaan. Pari ihan kallion laelle, pari rinteeseen, ja yksi vaikea esine (metallinen rasia) rinteen alkuun. Virelle eka. irtosi todella hienosti, painatti kallion ylös, ja toi ekan esineen hienosti. Otin toisen lähetyksen, haki kallion laelta kauimmaisen, mutta ei palauttanutkaan sitä suoraan mulle, vaan lähti kierrokselle.... Kutsulla tuli ja siitä palkka. En halunnut lopettaa tähän haihattelukiekkaan, joten lähetin kolmannelle, tämä myös nousi takaa, palautus myös hyvä :) Vein esineet Viren nähden takaisin ruutuun ja sitten Sysin vuoro. Ekalla lähti Sysiksi aivan upeasti! Irtosi, otti ekan esineen aika korkealta rinteestä, mahtavaa! Palautuksessa kehuin, Sysi pudotti esineen, ja hukkasi sen. Lähti hakemaan uusiksi, ja irtosi. Tokan lähetyksen uusin pari kertaa, kun meinas jäädä vain jalkoihin pyörimään, huoh. Kolmannelle lähetykselle koitin hetsata lisää, ja nyt irtosi taas hyvin. Haki sen vaikean esineen, metallirasian, rinteen alusta, mutta nou hätä onneks kun rinne ei sen menoa stopannut kuitenkaan. Tähän oli hyvä jättää esineruutu tällä kertaa. 

Viren jälki oli noin 150 m pitkä. Namia runsaasti alussa, loppua kohden väheni. Pieniä muutaman namin kasoja aina 3-5 askelen välein. Vanheni noin 40 min. Ja edistystä ilmassa! Pituus oli hyvä, olis voinut olla selvästi pidempikin. En antanut Viren edetä kuin nenä alhaalla, ja pätkiä mentiin jopa rennosti haistellen, ihanaa! Ihanaa tosin ei ollut se, että jouduin tekemään tiukan reilu 90 asteen käänöksen jälkeä polkiessa kun yhtäkkiä edestä löytyi jöötikasa ja vessapaperia, hyi yök!! :X Hyvin Vire selvitti kulman, ja tämä oli kevään treeneistä ehdottomasti paras :) Jälki loppui keppiin, johon Vire ei kyllä oikein reagoinut, otti sen suuhun kun kehotin ja siitä tuli loppupalkka. 

Sysin vuoro sitten. Tunnin vanha jälki, pituus 650 m, 4 keppiä. Jana noin 25 m. Lämpäksi keppitreeni (4 kpl) niityllä, jossa kaksi 90 kulmaa - oli tarkkaa jäljestämistä, kaikki nousi ilman apuja. 

Sysin jälki

Sysin jana
Ja nyt siihen otsikonkin viittaamaan takapakkiin. Alkuosa jäljestä meni hyvin, hyvä nosto, poikkeuksellisen tarkkaa jäljestämistä Sysiltä. Ajattelin jo, että vitsit kun menee hienosti. Mutta. kakkoskepin jälkeen tuli hukka, ja tuli aivan sairaan paha hukka. Vartti poukkoiltiin, ja Sysi oli ihan eksyksissä. Mulla rupes jo pinna kiristymään, ja päästin Sysin vapaaksi. Hetkittäin näytti löytävän, mutta oli harhalla, ja sit en antanut enää mahdollisuutta korjata itse, vaan marssin kohti paikkaa, jossa luulin jäljen menevän. No, merkkaamaton jälki, ja hetkihän siinä meni, että itse pääsin kartalle ja löysin takaisin kohtaan jossa oltiin ennen hukkareissua. Sysi sinnikkäästi tsemppasi koko harhan ajan, ja mun komentaessa sitä mukaani, se kiltisti seurasi kannoilla. Kun pääsin tuttuun kohtaan ja lähetin uusiksi, niin voi sitä pienen koiran riemua kun se nosti jäljen <3 Yhtäkkiä Sysi toi mulle kepin ja pääsin palkkaamaan ruhtinaallisesti. Vika pätkä jatkettiin koira vapaana, ei ollu kovin fiksu päätös, mutta en halunnut painostaa Sysiä enää millään tapaa, se kyllä luki mun tyytymättömyyteni harhaan, vaikka sitä yritin peitellä. Loppu oli perus-Sysimäistä työskentelyä, ei kovin tarkkaa, mutta perille päästiin ja vika keppi nousi hienosti. Loppu hyvin, kaikki hyvin? Ens viikonlopun leiri ja jälkikoulutus tulee kyllä nyt niin hyvään saumaan, kun tuntuu, että Sysin kanssa tulee joka kerta aina vaan edellistä isompi hukkakierros, ja vaikka (vähän, mutta silti) yritän keskittyä rauhalliseen mielentilaan, niin jossain kohtia kosahtaa ja koira jatkaa minne sattuu, enkä sitä osaa siitä lukea kuin vasta kun se on ihan kujalla. Treenin vaikeuden arviointi on myös tosi vaikeaa, nytkin kalliopätkät oli todella tarkkaa työtä, mutta hukkaan mentiin kun niistä päästiin yli ja eteenpäin vauhdin kiihtyessä. Positiivista on tuon koiran työmoraali ja sinnikkyys, se ei ole luovuttanut itse vielä kertaakaan, ja yrittää ja yrittää. Kepit on nyt nousseet hukista huolimatta kaikki, joten onpahan päästy ainakin yhdessä asiassa eteenpäin. 

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Viestipäivä ja muuta mukavaa

Sunnuntai vietettiin Haminassa Vire mukana Kaakon käyttökoirien viestipäivässä. Mielenkiintoinen päivä! Käytiin luentona läpi viestiä lajina, eri koulutusongelmia ym, ja siirryttiin iltapäivällä maastoon. Juoksutettiin kukkulan yli koiria, ei näköyhteyttä. Virelle aloitettiin lyhyemmästä matkasta ja pidennettiin. Juoksi hienosti ja kovaa :) Note to self, älä leikitä liian innokkaasti koiraa, irtoaa helpommin uudelleen matkaan. Tästä se lähtee :)

Maanantaina oltiin ekaa kertaa VPY:n rauniotreeneissä Korsossa. Vire pääsi kokeilemaan maalimiesten hakemista vähän erilaisessa ympäristössä. Liikkui hienosti eri alustoilla, ei haitannut kiipeily tai aaltopelti. Haki itsenäisesti, ja käytti nenää hyvin. Tosi kiva treeniporukka ja hyvä aloitus tälle kaudelle :)

Tiistaina illalla otettiin suunta sporttikselle ja tehtiin hieman tottiksia. Sysille seuraamista, jääviä, luoksarin stoppeja. Ihan jees, luoksarin makuussa meinas jäädä jousille, mutta muutaman toiston jälkeen painoi alas asti. Paikkamakuussa jätin Sysin halliin ja hain Viren autosta riviin. Tällä kertaa ekana heti vaikea pätkä, molemmat jäi riviin ja poistuin hallista hetkeksi. Oven ikkunasta pystyi kuitenkin vahtimaan, pimeästä hieman kauempaa, ettei tytöt näkisi.. Hienosti pysyi rauhallisena paikallaan molemmat.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Sitä sun tätä

Kuluneeseen kahteen viikkoon on mahdutettu sekalaisesti treenejä. Aikajärjestyksessä ekana oltiin Tämä on-valmennuksen koiran itsetunnon kohotus kurssilla Viren kanssa. Tavoitteena olisi saada koiraa leikityksen kautta vahvistettua. Leikitystä vieraassa paikassa, vieraan ihmisen kanssa, ja leikkihän Vire :) Hyvin mielenkiintoinen kurssi, erilaisia koiria ja on jännä päästä näkemään miten kukin kehittyy kurssin edetessä. Tässä on mainio tilaisuus myös ehkä oppia lisää koirien käytöksen tulkinnasta. Mielenkiintoista!

Tästä päivä eteenpäin lähdin tekemään pientä maastotreeniä molemmille Tuusulaan. Ensin tein jäljet, ja niiden vanhenemista odotellessa treenattiin esineruutua. Ruutuun valkkasin kohdan, jossa toivoin molempien etenevän hyvin. Melko aukeaa, ei pusikkoista, lähetys alamäkeen, joten näin koko ruudun. Tallasin täyspitkän suikaleen 50 m, ja ruudun takaosan "täyteen" esineitä, ehkä 5 kpl? Eteen laitoin ihan todella lähelle yhden pienen, koska halusin nähdä reagoiko kumpikaan siihen. Ekana Sysi, ja lähti ihan ok hyvin, ei mitenkään vauhdilla, mutta eteni itsenäisest, ja haki sieltä ihan ruudun loppupäästä esineen :) Siitä kunnon palkka, ja uusi lähetys. Toinen oli yhtä hyvä kuin ekakin, irtosi ruudun takaosaan saakka, vaikkakaan ei vauhdilla, ja toinen esine palautui. Tähän jätettiin ja Vire estradille. Vire oli ihan super! Ekalla lähetyksellä ensin juoksi etuesineen yli, sai ilmasta hajun, jarrut päälle ja jäi tarkentelemaan. Vähän pyöri, mutta ei luopunut saamastaan hajusta, jatkoi tarkentamista kunnes löysi ja toi etuesineen ekana. Tuolla tavalla esineeseen reagoiminen oli ihan huippua! Tokalla lähetyksellä irtosi vauhdilla ruudun takaosaan, ei jäänyt kiinni vanhaan esineen paikkaan ja toi kauimpana esineenä ihan ruudun takalinjalla olleen lompakon. Niin hienoa! :) Vein esineet takaisin ruutuun niin, että Vire näki, ja sit vein autoon pois. Tämä oli kyllä niin onnistunut esineruututreeni, molemmat työskenteli omalla tavallaan hienosti. Oon niin iloinen, että Vire on saanut koko esineruudun ideasta kiinni noin hyvin.

Sitten niihin jälkiin. Virelle noin 70 m pitkä pätkä, loiva kaarre. Vanheni puolisen tuntia. Namia ihan sikana, melkein joka askeleella. Aika isoja paloja, välillä pari muutaman namin kasaa. Rauhaa etsittiin, ja se hetkittäin löydettiin. Viren kiire eteenpäin on vaan niin kova, ettei meinaisi millään malttaa rauhoittua ja keskittyä. Noin hektiselle koiralle ei millään tapaa tekis huonoa treenata vähän enemmän tälläisiä rauhallisen mielentilan treenejä, joissa se oikeasti joutuu rauhoittumaan ja keskittymään, eikä pääse korvaamaan sitä vauhdin lisäämisellä. Hyviä pätkiä saatiin, ja loppua kohden parani.

Sitten Sysin vuoro. Jana noin 15 m, lähetyspaikka selkeä ja lähetys loivaan alamäkeen. 4 keppiä. Sysin jäljen kanssa kokeilin toimisko sport trackeri, ja toimihan se :) Lämpättiin mini-keppiharkalla, ja se tuntui asettavan mielentilan hyvään jamaan.


Jana oli ihan ok, vähän oikaisi kulmaa kun nosti jäljen. Hyvin pysyi jäljellä, kunnes löydettiin toinen keppi. Kepin ilmaisusta palkkauksen jälkeen lähetin huolimattomasti, Sysi lähti väärään suuntaan heti ja sit sitä jäätiinkin pyörimään. Itsehän en auttanut asiaa pyörimällä koiran perässä itsekin.. Kun tämän tajusin, päästin liinasta irti, annoin Sysin vapaana hakea takaisin jäljelle, ja kas kummaa, koiran edestä max 5 viiden metrin päästä käveli koiranulkoiluttaja lenkillä.. Onneksi Sysillä ei ole sellaista mielenkiintoa perään kun ollaan hommissa, eikä tämä harha vaikuttanut sen jäljestämiseen, kun löysi takaisin raiteille, sujui polunylitys ongelmitta ja päästiin etenemään. Loppujälki ei ollut ihan yhtä tarkkaa työtä kuin alkuosa, pientä siksakkausta tuli, ja vikan ojanylityksen kohdalla ei meinannut eka löytää kohtaa mistä jatkaa, vaikka tuntui varman oloisesti menevän ojasta yli. Lopputulemana Sysi löysi kaikki kepit ja suoritettiin koko jälki alusta loppuun, hurraa! Keppien kohdalla tuntui, että se ihan haluaa ne ilmaista, ihanaa. Loisto-Sysi <3

Viikonloppu vietettiin Hangossa rennosti lenkkeillen.




Tämän viikon maanantaina hyppytekniikkaa Annan kanssa. Tehtiin Virelle eka set point kerran, sit korkeudenarviointia. Kokeiltiin nostaa 25-30-30-35-25. Hyvin meni :) Todettiin, että Virelle on helpompaa suorittaa tehtäviä, joissa se saa vähän enemmän ladata ja käyttää voimaa, mikä nyt toisaalta ei ihan ylläri ole.. :D Mutta uskallettiin kokeilla selvästi korkeampaa tasoa, ja se onnistui. Itse asiassa varmaan paremminkin kuin ne matalammat.. Ja jälleen ihana mielentila Virellä! Keskittynyt, innokas, mutta ei liian sählä :)

Sysille eka set point x2. Sitten etäisyyden arviointia 30 cm rimalla. Aloitettiin 18 jalalla, ja lisäykset 3 jalkaa. Ja ei meinannut sujua sit millään! Raviaskelta otti kun olis pitänyt laukkaa pidentää, ponnistuspaikat ei ollut kohdillaan joten hyppykaarikaan ei osunut ym. Tästä opittiin kyllä uutta, tiesinhän jo etukäteen, että harkka on Sysille vaikea, mutta matala rima vaikeutti sitä entisestään. Tuttuja korkeampia korkeuksia hyppää todella paljon paremmin. Seuraavaksi täytyy palata ihan lyhyeen etäisyyteen matalalla rimalla ja muistutella sitä kautta miten tää homma menikään, ja toivottavasti se auttaa tähän. 

Eilen meillä oli toinen kerta leikityskurssia. Tällä kertaa lisähaastetta superlon-patjan palan heilumisen ja ihmisryhmän muodossa. Vähän aiheutti vilkuilua ekana, mutta häiriöön Vire tottui hyvin. Treenien jälkeen otin vähän tottista Sysin kanssa. Paikkista piilossa, seuraamista. Jäävät zetalla yhteinäisenä liikkeenä, erottelu toimi hyvin, joka kerta oikea asento. Istumisessa kun kiersin taakse, liikutti vähän etujalkaa. Sit tehtiin luoksarin maahanmenoa, ja tää on parantunut todella paljon. Loppuun stoppeja seisomaan puunkierron kautta, ja hyvillä mielin kotia kohti :)