torstai 28. huhtikuuta 2011

Agia, agia ja lisää agia

Viime viikonloppu ja ylimääräiset vapaapäivät menikin mukavasti agilityn parissa, kisaamista, kisatöitä ja treenaamista. Raksu tuli käymään koiriensa kanssa, ja lainasikin Stellaa kisakaveriksi perjantaiksi ja sunnuntaiksi, kiitos! Molempina päivinä yhteistyö radalla sujui tosi hyvin, mutta harmiksi muutama rima putosi. Tuloksina yksi nolla, kolme vitosta, kymppi ja 15. Perjantaiselta radalta löytyy pari kuvaakin Koirakuvista. Kiitos Raksulle myös ratojen kuvaamisesta, jos vaikka vielä saisi omallekin koneelle videot ;)

Lauantain ohjelmassa muulla villispoppoolla oli ohjelmassa näyttelyreissu Lahteen. Kannatti, Linneasta (Stellan tyttö) tuli muotovalio juuri 2 vuotta täyttäneenä. Mukana oli myös Kitty & Morris, molemmat voittivat luokkansa, sekä Lulu josta tuli ROP-Veteraani. Onnea! Kauniita koiria :)

Seuraavaksi suunnataan Sysin kanssa lenkille ja lähikentälle tokoilemaan :)

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Lisää pihahommia

Eilisen pihan siivoamisen jälkeen päätin käydä hakemassa narsisseja tyhjiin ruukkuihin. Heräteostoksina mukaan tarttui vähän muutakin kuin narsisseja.

Ostin narsissien lisäksi keltaisia orvokkeja. Kuvassa näyttää kyllä todella nuupahtaneilta.. Otin kuvan heti kastelun jälkeen, ja ne on vähän painuksissa. Vasta kukkia istuttaessa rupesin miettimään, että kestääköhän noi orvokit ulkona jo nyt?







Lisäksi ostin kotona vaatehuoneessa odottaneisiin ruukkuihin yrtit, nää näyttääkin jo paljon paremmilta! 






Jos ulos kukkia, niin sisälle kans, tulppaanien kanssa tuli vain pieni ongelma esiin - ei löytynyt maljakkoa. Hätäratkaisuna oli pakko tyytyä lasikannuun. 

Pihahommia

Ihana auringonpaiste, parin päivän aikana on meidän pieneltä pihalta lumet sulaneet kokonaan. Täällä on ollut myös niin lämmin, että ovea on voinut pitää auki, ja koira on saanut kulkea vapaasti sisälle ja ulos. Tai no, ulkonahan se on paremmin viihtynyt, makoillut oven edessä kynnysmatolla puruluunsa kanssa ja katsellut ohikulkijoita.




Ihan näin lunkisti Sysi ei kuitenkaan malttanut olla, vaan silmän välttäessä pihalle oli ilmestynyt pieniä kuoppia... Syyllisestä ei tietoakaan?




Kaappeja järjestäessä löysin myös pari agilitykisoista saatua palkintopyyhettä, olihan niistä pakko kuvakin ottaa. Vaaleanpunainen on Selenen kanssa ykkösistä saatu, harmaa Stellan kanssa kolmosista. 


Jusu jo ehdotti, että siitä hyvät tassupyyhkeet koiralle, mutta en taida raaskia noita siihen hommaan laittaa.. ;)



torstai 14. huhtikuuta 2011

Gorgeus Blogger

Tällaisen tunnustuksen sain Raksulta, kiitos vaan :)


Tunnustuksen mukana tulee velvollisuus vastata muutamaan kysymykseen.. 

Milloin aloitit blogisi?
Blogin aloitin noin kuukausi sitten, kovin montaa postausta ei tänne vielä ole edes ehtinyt tulla.. 

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
En ole rajannut blogin aihepiiriä mitenkään, mutta pääasiassa kai koirajuttuja, valokuvia, kuulumisia ja kivoja nettivinkkejä. Mitä ikinä mieleen sattuu tulemaan. Blogi toimisi myös hyvin treenipäiväkirjana, mutta en todellakaan ole tarpeeksi järjestelmällinen pitämään sellaista. Jos nyt edes kisatulokset saisi kerättyä tänne ;) Suurta stressiä en aio blogin kirjoittamisesta ottaa, tai oikeastaan minkäänlaista stressiä.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Eipä oikeastaan mikään muu kuin blogin sisältö, ihmiset ja eläimet, joista kirjoitetaan. En kirjoita tätä blogia suurelle yleisölle, vaan meidän tuttuja ja kavereita varten. Myös se, että on jonkinlaista koostetta siitä mitä on tullut tehtyä toimii kannustimena. 

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Halusin kokeilla bloggaamista, kun muutkin niin tekee ;) No, oikeasti halusin paikan, jossa voin esitellä vaikka niitä koirakuvia, tuloksia ja muita kuulumisia niille joita ne kiinnostaa. Koirattomat facebook-kaverit kiittää.. ;)

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
En mitään tällä hetkellä. Ei pidä olla liian kriittinen.



perjantai 8. huhtikuuta 2011

Graffiteja

Bongasin vähän aikaa sitten Töölössä neulegraffitin, ensimmäistä kertaa. Siitä sitten keksinkin tämän postauksen teemaksi suosikkini eri graffitityyleistä.

Jokin aika sitten Raksu linkitti blogiinsa upeita sammalgraffitikuvia, ja ne ovatkin ehdottomasti mun lemppareita. Tässä pari kuvaa, peräisin Uudesta Mustasta. Hienoja!



Toinen Uuden Mustan linkissäkin esitelty vihreämpi graffitityyli on pesugraffitit.
Nämä kuvat etsitty googlesta, lisää löytyy esim. hakusanoilla reverse clean graffiti.

Kuvan lähde

Kuvan lähde


Kuvan lähde

Suomessa se yleisin näistä tyyleistä on neulegraffiti, ja netistä löytyykin blogeja, joissa kirjoittaja esittelee tekemiään neulegraffiteja, esim. knit sea ja sininenmeri

Tässä kuva omasta bongauksestani, tekstilapussa lukee made in canada with <3.


Vapun blogista nappasin nämä kuvat meidän kotiseudulta, Pukinmäestä ja Malmilta.





Neulomalla on tehty myös suurempia töitä, kuten tämä

Kuvan lähde
Seuraavat kolme kuvaa täältä




Neulegraffitien tarkoituksena siis on piristää ja pehmentää kaupunkikuvaa, ja hauskoja ideoita tekijöillä onkin! 


sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Pentuja!

Tällä viikolla odotettiin kovasti Siriuksen synnytystä. Torstaina sitten tapahtui, ja tapahtuikin nopeasti, Sirius sai neljä todella reipasta poikaa! Ehdin mukaan juuri ennen viimeisen syntymistä, ja sain jopa leikata napanuorankin, ekaa kertaa ;)

Pennuista löytyy kuvia Vapun blogista, poimutellen.blogspot.com !

Tänään minipostaus, ehkä ensi kerralla enemmän ;)